sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Vauvauutisia

Sukumme kasvoi uudella jäsenellä. Puhelin soi kuluneella viikolla eräänä yönä kolmelta aamuyöllä, ja kummityttöni se siellä kyseli josko siirtyisin heille jatkamaan uniani 1,5-vuotiaan seurana - hänen pitäisi lähteä saattamaan pikku kakkosta maailmaan. Niinpä hyppäsin autoon ja ajelin heille jännittämään ja rauhoittelemaan tulevaa isoveljeä, joka sopivasti heräsi nähdäkseen äidin ja isän lähtevän, eikä arvatenkaan suostunut nukahtamaan uudelleen ihan helposti. Kummityttöni teki siis minusta jo kaksinkertaisen isotädin (apua, ikäkriisi...) saadessaan toisen pojan. Siispä onnea äidille, isälle ja isoveikalle, sekä etenkin pikkuiselle! Äitsykän pyynnöstä tein siis pikkuiselle haalarin vironvillasta ja se valmistuikin varsin sopivaan aikaan.

Pattern: Novita Muksuextra 2008. Size: 62 cm. Yarn: Evilla 8/2, 160g/~700m.
Needles: size 3&3½ mm. 
Haalarista tuli kohtuullisen onnistunut; värien liukumat sain kohdistettua varsin mainiosti ja tykkään mallistakin. Pehmitys on vielä kesken: pesin villapesussa ja laitoin huuhteluaineeksi etikkaa Paellan vinkin mukaan, mutta sillä ei minusta ollut mitään vaikutusta. Nyt ajattelin laittaa haalarin lanoliinikylpyyn. Jos se ei tepsi, kokeilen vielä hiustenhoitoainetta.

Kivat hiirinapit haalariin löytyivät Kirkkonummen Mamman tuvasta. Ei kuitenkaan tullut miinusta syyssupisteluihin tästäkään työstä kuin 110 g, koska samalla piti sortua plussaamaan 50g. Mamman tuvasta jäi käteen 50 g vihreää Jaipur Silk Finoa, jota ostin jo kesällä yhden vyyhdin. En silloin raaskinut ostaa enempää, mutta toisaalta en ole myöskään uskaltanut aloittaa mitään noin vähästä langasta. Kaksi vyyhtiä ehkä jo riittäneekin kivaan huiviin. Meillä on ensi keväänä rippijuhlat, joihin ajattelin tehdä huivin itselleni tuosta Jaipurista, ehkäpä jollakin Knitted lace of Estonia-kirjan mallilla. Joulun jälkeen ajattelin aloittaa Neulon Vain Itselleni -kampanjan, johon tuo huivikin hyvin sopinee.

Nyt on kuitenkin puikoilla vauvelin 1,5-vuotiaalle isoveikalle sukat, sillä viimetalviset ovat jo kuulemma jääneet pieniksi. Huomenna on edessä lähtö parin päivän työreissulle Saksaan, joten nyt pitää miettiä mitä pakkaisin mukaan lennoilla neulottavaksi. Joulukin painaa päälle.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Kaamosväsymystä?

Viime bloggauksesta onkin kulunut aikaa. Osasyy on ollut työstressi, joka yhdistettynä  tähän vuodenaikaan ja jonkinasteiseen kaamosväsymykseen pusertaa pienestä ihmisestä viimeisetkin energiahiukkaset. Toinen syy on Elisan pätkänettiyhteys, jolla on nykyään tapana mennä hermoja kiristävällä tavalla poikki aina kun saan kotikoneeni auki. Mutta selityksistä itse asiaan: viime postauksessa suunnittelin tekeväni kämmekkäät Traveling womanin jäännöslangoista, vaan ei niistä sitten tullutkaan kämmekkäitä. Tuli lapaset.

Yarn: Manos del Uruguay Silk Blend (Color 2220), 50g/137m. Needles 4 mm.
Pattern: my own; modified from Traveling woman shawl.
Malli näihin kehittyi omasta päästä sitä mukaa kuin työ eteni, mutta sormiosan kuvio on lainattu Traveling womanin mallikerrasta. Tätä lankaa jäi sitten vieläkin kämmekkäiden verran.

Marraskuun pimeä ei näköjään rasita amazoninliljaani, joka kiduttuaan huonossa hoidossani  monta vuotta melkein kuolemankielissä intoutui nyt ensimmäisen kerran kukkimaan.

On se vaan niin kaunis, ja tuoksuukin hyvältä! Vielä kun vähän tuuheutuisi ja kasvattaisi lisää komeita lehtiä. Ilmeisesti kannatti investoida viime talvena altakasteluruukkuihin, sillä tänä vuonna myös kliiviani kukki ensimmäisen kerran. Muutkin huonekasvini näyttävän nauttivan siitä, ettei mullan kosteus koko ajan vaihtele aavikko-olosuhteiden ja rämeikön välillä.

Äidilläni on ollut koko ikäni komea amazoninlilja, ja hän väittää, että tuo kasvi kukkii aina juhla- tai merkkipäivinä. Tiedä häntä, mutta tämän nykyisen liljani edeltäjä kukki minulla sekin vain kerran: palatessamme ukkokullan kanssa häämatkaltamme kotona odotti yllätys, sillä lilja oli täydessä kukassa. En kyllä vielä tiedä mitä tämä yksilö nyt juhlii. Olisiko kyseessä rakkaan kummityttöni tulevan pienokaisen tuleva syntymä??? Tosin liljankukinto on jo lakastumassa, eikä vauvauutisia vielä ole kuulunut, joten ehkä kyseessä on sittenkin Isänpäivä. Niin tai näin, tämänhetkinen neuleprojektini on haalari tulevalle suvun nuorimmaiselle äitinsä valitsemasta vironvillasta. Pian pääsenkin testailemaan tuo sellaisenaan karhean villan pehmittämistä. Kiitos jo etukäteen vinkeistä kaikille niitä lähettäneille - konstit on näköjään monet, ihan valinnanvaikeus iskee.

Last, but not least: olipas taas mukavaa saada paketti Salaiselta Neuleystävältä. Mietinkin, kuínka paljon oikein paljastankaan itsestäni täällä netissä, kun näköjään on noin helppo löytää minua miellyttäviä lahjoja. Paketissa oli ensinnäkin kolme hienoa auringonkukkanappia, ja auringonkukka on siis yksi monista lempikukistani. Pandan suklaakonvehtirasian kansiteksti ilahdutti erityisesti - Elämä on kuin suklaarasia. Tämä suosikkileffani Forrest Gumpin unohtumaton mietelmä on lempiaforismejani (Life is like a box of chocolates: you never know what you're gonna get). Ja suklaa nyt on kuin lanka - sitä ei voi koskaan olla liikaa.
 
November gift from my Secret Pal.

Paketissa oli myös Kool-Aideja ja 100 g vyyhti Lankakauppa Kujeen bambumohairsukkalankaa. Nyt on ilmeisesti ihan pakko lähteä kokeilemaan koolausta. Olen sitä jo pitkään suunnitellut ja jopa hankkinut pari Kool-Aid-pussia sen jälkeen, kun Hesarissa oli alkusyksyllä artikkeli aiheesta. Näiden uusimpien lisäysten myötä minulla onkin jo varsin hyvä väriskaala mehuvärejä valittavissa. Epäilen silti, että värjäyskokeilu ajoittuu vuodenvaihdevapaisiin, ellei peräti ensi kesään: minulla on ikävä taipumus rimakauhuun uusien työtapojen kokeilussa. Kiitos jälleen SNY:lle!