sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Puuhastelua puutarhassa

Kesäaika tarkoittaa minulla sitä, että neulomiseen käytettävissä oleva aika riippuu paljon paitsi arkisista työasioista, myös säästä ja siitä, mitä puutarhassa on meneillään. Viime kesänä aloittelin nykyisen kotimme takapihan rakentamista. Jostain syystä projektissa meni melkein koko kesä, eikä päästy kuin puoliväliin. Tästä aloitin:

First steps in my gardening project, in summer 2010.

Pihamme oli tähän muuttaessamme lähes pelkkää nurmikkoa, ja minä asuisin mieluiten viidakossa kasvipaljouden keskellä. Tosin pidän myös urbaanista, siististä ympäristöstä, josta kuitenkin löytyy niin kukkaloistoa kuin ikivihreääkin kasvillisuutta. Näin ollen tämä pihan nurkka pääsi ensimmäiseksi eroon nurmikosta: juniorilla oli hikinen urakka, kun pintamaa piti kärrätä yli kolmensadan metrin päähän. Reunuksia varten tilattiin pari lavallista muurikiviä. Ukkokullan selkä ei kovaa nostelua kestä, joten kivet valittiin meikäläisen käsivoimien mukaisesti keveys tärkeimpänä valintaperusteena. Kesän viime hetkillä sain istutusaltaani valmiiksi, ja keväällä sain hyvillä mielin todeta, että kasvit olivat päässeet hyvään kasvuvauhtiin. Isompien kasvien väliin lisäilin keväällä muutamia perennoja, ja vieläkin on pari aukkopaikkaa. Aika hyvältä näyttää kuitenkin, vaikka itse sanonkin! Rakastan kiviä, joten niitä olen käyttänyt katteena. Valitettavasti tämän päivän sateinen sää ei suosinut kuvaamista, mutta halusin silti ikuistaa näkymän ennen kuin tulppaanit ja norjanangervot lakkaavat kukkimasta.

Same area today, after some sweaty hours (&days&weeks). I can hardly wait until all the plants grow up!

Mies rakensi viime kesänä meille terassin, joka kaipasi kovasti ympärilleen istutuksia. Kesä loppui kuitenkin kesken ja urakka siirtyi tälle keväälle. Viime viikonloppuna meillä vietettiin juniorin rippijuhlia, joten siihen mennessä piha piti saada kuntoon. Valmistautumisemme juhliin olikin vähemmän perinteistä: vähemmän innokkaana leipurina ja siivoojana ulkoistin kaiken muun paitsi pihapuuhat, jotka ovat enemmän meikäläisen makuun. Muutama tovi siinä vierähti, että sain aiemmassa postauksessa näkyvät muurikivet ladotuksi paikoilleen terassin ympärille. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan - viimeisenä iltana ennen juhlia päästiin istuttamaan, mutta kas, multa loppui kesken. Mistäpäs sitä olisi lauantai-iltana lisääkään saanut, joten vastaístutetut kasvit tönöttivät juhlapäivänä kyllä paikoillaan vieraiden ihailtavana, mutta niiden välissä oli vielä ammottavia monttuja odottamassa täyttöä. Viikko ja 12 isoa multasäkkiä myöhemmin allas on kuin onkin lähes täytetty mullalla, mutta joitakin kasveja pitää vielä hankkia. Puutarhabudjetti alkaa kyllä tämän kesän osalta olla käytetty, joten loput perennat hankittaneen kesän aikana sukulaisten ja tuttavien pihoilta. Keskeneräistä työtä ei sovi arvostella, joten jätetään noiden terassi-istutusten kuvaaminen myöhemmäksi.

Menin sitten taas ilmoittautumaan KYH:iin eli KesäYön Hullutukseen. Hulluja on monenlaisia ja tässä on ehdottomasti niistä yksi - pari viime vuoden KYH:in aikana aloitettua työtä on vieläkin kesken pahasti ufoutuneena. Nyt tikuttelen sormet sierettyneinä Bambu-paitaani, jotta ehtisin siinä mahdollisimman pitkälle ennen kuin kesäkuu alkaa. Sitä ja torstaista Tallinnan-matkaa odotellessa - muinaiset ristipistokukkaseni, osa 3/4!

Cross-stitching project from my past, part 3/4. Pattern (as far as I can remember) from Suuri Käsityö.

torstai 26. toukokuuta 2011

Paljastuksia

Salainen NeuleYstäväni lähetti paljastuspakettinsa, josta löytyi taas vaikka mitä:

Last package from my Secret Pal / Spring 2011. Some goodies and a lot of nice yarn!

Paketista löytyi siis hennon sinertävää 200 g Drops Alpacaa, suklaata, kahvijuomajauheita, SNY:n itse neuloma kukkaro (suloisen sinisestä Tennesseestä) sekä pieni sievä aamiaistarjotin; jälkimmäinen sai minut odottamaan innolla lämpimiä kesäaamuja, jolloin ei ole kiire mihinkään, vaan voi hipsiä ihan vaikka yöpaitasillaan takapihalle kahvikupposen ja neulomuksen kera, nautiskelemaan puutarhasta jonka rakentamisessa on vuodatettu kahtena kesänä runsaasti hikeä, ja rehellisesti sanottuna muutamia kyyneleitäkin. Mutta siitä enemmän myöhemmin!

Näyttääkö muuten suklaapaketti kuvassa hieman räjähtäneeltä??? No, voi olla etten malttanut olla avaamatta pakettia heti postin pihassa, ja voi myös olla että söin suklaaherkuista puolet jo ennen kuin ehdin kotiin asti...

Niin kuka se minulle olikaan kevään mittaan näitä ihania paketteja lähetellyt? Salainen NeuleYstäväni oli siis Marnie, jonka blogista löytyikin ainakin tutun näköinen kukkaro. Kiitoskukkina Marnielle julkaisen muinaisesta ristipistotaulusarjastani osan 2/4: Iso kiitos Marnie, saatanpa vierailla blogissasi myöhemminkin katselemassa mitä olet saanut aikaan!

Cross-stitching project from my past, part 2/4. Pattern (as far as I can remember) from Suuri Käsityö.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Hiljaiseloa neulerintamalla

Viime aikoina on ollut ylimääräinen aika vähissä. Töissä on aika haipakkaa, ja kotona tulossa on juniorin rippijuhlat. Neulomiseen ei näin ollen ole liiemmin ollut aikaa. Äitienpäiväviikonloppua aloitin kuitenkin taas uuden työn, joka onkin hieman hitaammanlaisesti edistyvää sorttia. Ufojen tuhoamisprojektissa purin viime kesänä Novitan ohjeella Novita Bambusta aloittamani paidan, joka oli varsin alkutekijöissään ja jonka malli ei enää innostanutkaan. Nyt uusimmassa Kauneimpien Käsitöiden numerossa oli paita, josta tykkäsin ja jonka laitoin sitten alulle ko. vihreästä Bambusta. Neuletiheyden takia jouduin silmukkamäärää hieman säätämään ja lisäksi päätin tehdä työn pyöröpuikoilla (ohje oli pitkille puikoille), mikä aiheutti sen, että äitienpäiväviikonloppuna meni hyvinkin yksi aamupäivä saada työ alulle:  muutamaan otteeseen purin laskettuani väärin tai huomattuani muutoin että olin mokannut, kun en ollut lukenut ohjetta tarpeeksi pitkälle. Lähtihän tuo kuitenkin sujumaan, lanka vaan on ohutta ja hitaasti etenee. Mutta kaikki aikanaan - kyllä se vielä joskus valmistuu.

Koska valmista saa vielä tovin odotella, kuvasin taas vanhoja ristipistoilujani. Portaikon koristuksena meillä on muutama vuosi sitten tekemäni kukkataulusarja, jonka jäsenet julkaistakoon yksi kerrallaan siltä varalta, ettei muuta valmista vähään aikaan ole. Tässä osa numero yksi - narsissit.

Cross-stitching project from my past, part 1/4. Pattern (as far as I can remember) from Suuri Käsityö.

Toinen aikaa vienyt projekti on pihanrakennus. Viime kesänä sitä aloiteltiin rakentamalla yksi istutusalue sekä terassi, mutta terassin ympärille suunniteltu istutusallas jäi tekemättä. Nyt päätin käyttää tulevia rippijuhlia kimmokkeena, tilasin 4 tonnia muurikiviä ja potkaisin työn käyntiin. Kivien saavuttua oli iskeä epätoivo:

My current gardening project. 4 tons of stones and one week to go before a family party. Impossible? Not quite, but quite hard work...
Tämän parissa meni viikonloppu mukavasti. Loppujen lopuksi, kunhan pohjatyö oli tehty, homma eteni varsin mukavasti. Eilen sain ladottua loput kymmenen kiveä: kivien kanniskelu oli pääosin minun vastuullani, joten koko kroppa itki ja valitti maanantaiaamulla tiiviin sunnuntain aherruksen jälkeen: tuskin pääsin sängystä! Ukkokulta puolestaan rahtasi multaa niin että sekä auto että kantajan selkä olivat hajota. Nyt puuttuu enää viimeistely eli kasvien hankinta ja istutus. Tiedustelureissulla puutarhaliikkeessä jo kävinkin, mutta ongelma on valinnanvaikeus: haluaisin kaikki maailman kasvit, mutta tila ja budjetti eivät riitä ihan kaikille. Palataan kuitenkin asiaan: kuviakin seuraa, jahka työ etenee ja juhlavalmistelut saadaan hallintaan!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Onko UFOt tuhottu? No eipä ole... mutta Olgalle kiitoksia!

Eivät ole UFO:t juurikaan edenneet, ei. Menneellä viikolla en ole ehtinyt neuloa ollenkaan, ja se yksi ristipistoufokin valmistui vasta eilen. Tämmöinen se oli, kun sen vaatehuoneen hyllystön uumenista löysin:

My unfinished cross-stitching object: purchased in 1999 when we lived in the USA. It was about a time to finish this...
Minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että tämmöistä olen koskaan aloittanutkaan, eikä myöskään siitä, kenelle pikkuiselle olen sen aikonut tehdä. Oli miten oli, todennäköinen ostoajankohta huomioiden alkuperäinen saaja ei tätä enää tarvitse.

Finally finished! I noticed that cross-stitching causes me tension in shoulders and terrible headache.
Back to knitting! 
Helppoakin helpompi, ja jossain määrin myös varsin tylsä pistely. Lopputulos on kuitenkin mielestäni varsin hauska, ja päätyi tänään pikkuiselle suloiselle hurmuripojalle. Toivottavasti Otto (tai pikemminkin Oton äiti) löytää tälle käyttöä. Hartiani huutavat kuitenkin Hallelujaata pistelyprojektin jäljiltä, mikä on minulle varsin poikkeuksellista. Ehkä meikäläisen onkin parempi pysyä vaan puikoissa. Läppärikään ei enää tunnista oikean etusormeni sormenjälkeä. Oliko minulla huono neula vai onko tämä tyypillinen ongelma ahkerilla pistelijöillä?

Joku muu kuin minä on kuitenkin ollut ahkera. Posti kuljetti paketin Savon sydämestä viime syksyn salaiselta neuleystävältäni Olgalta ja yllätys oli viime syksyn tapaan iloistakin iloisempi:

Package from Olga. 14 chemo caps for HUS area cancer patients and something for me as well...
Ihania, upeita,  värikkäitä sytomyssyjä HUS:iin toimitettavaksi ja monta! Kuvia löytyy enemmän sytomyssyblogista. Ja vieläpä minulle yllätyksenä tämä:

...a gorgeous crocheted tablecloth! Thank you Olga!
Kiitos Olga, olet kyllä ahkera ja taitava käsistäsi! Olisipa hauskaa jossain vaiheessa tavata myös kasvotusten! Liina päätynee pöydälle kunniapaikalle, kun meillä on parin viikon päästä perhejuhlat.

Mutta miten tuo Novitan Neulomon huhtikuinen UFOjen tuhoamiskampanja osaltani sitten meni? Alussa minulta löytyi 17 ufoa, joista tuhosin 10 (purkamalla 4 ja viimeistelemällä 6). Huhtikuun aikana aloitin 5 työtä, joista sain valmiiksi 3. Kokonaissaldo on siis 13/22, ja kaappiin jäi vielä 9 keskeneräistä.Väheni siis itse asiassa varsin mukavasti, tosin työläimmät ovat vieläkin kesken...