lauantai 2. maaliskuuta 2013

Sytomyssyjä taas

Lankavarastossani on melkoinen määrä lankoja, joiden ainoa hankkimismotiivi on ollut sytomyssykeräykseen osallistuminen. Itse toteutus on vaan jäänyt puolitiehen, mutta nyt yritän tosissani pienentää lankavarastoani näiden osalta. Helmikuun aikana valmistui kolme myssyä. Novita Puro Batikista tein taas perhosmyssyn, joka on minusta todella hauska neulottava ja sopii hyvin tuolle langalle.

Pattern: Butterfly hat (Ravelry). Yarn: Novita Puro Batik (100% polyacryl, 199 m /100 g).
Needles: 3,5mm/4,5mm. Yardage:  61g/122m. 
Kuvaajalle sattui tuona päivänä känkkäränkkäpäivä, ja kuva piti rajata hivenen liian kaukaa otetetusta sinnepäinroiskaisusta. Pahoittelut siis surkeasta kuvanlaadusta joka ei juuri imartele lankaa eikä mallia ;).

Novita Bambua tuli aikanaan ostettua tähän tarkoitukseen muutamia keriä - hölmösti yksi kerä per väri. Suurin osa niistä on tullut neulottua jo aiemmin. Pinkkiä Bambu-myssyä aloin neuloa joululomalla, mutta kun langan riittävyys alkoi epäilyttää, se joutui tauolle. Tauon jälkeen muisti pätki: luulin tekeväni Will I be pretty -myssyä ja aloitin sen mukaisen kohoneulekuvion. Sovitus osoitti myssyn hieman väljäksi, jolloin muistin tehneeni myssyn aloituksen Tuulia Salmelan Karpalo-myssyn ohjeella (löytyy Ravelrystä). Tuossa vaiheessa myös pinkki Bambu otti ja loppui. Huhuilu Neuleharppupiirissä tuotti tuloksen ja Virpi lahjoitti minulle sinisiä ja valkoisia Bambu-jämiään. Näiden avulla sain tehtyä Karpalo-myssyn kuvioreunan, jonka ohjeesta poiketen tein raidalliseksi ja jätin helmet pois.


Pattern: Karpalo-myssy (Ravelry). Yarn: Novita Bambu (270m/100g).
Needles: 3 mm. Yardage: 72g.
Karpalo-myssyn aloituskohtaan keskelle pyrkii jäämään reikä, jonka päätin tällä kertaa peittää valkoisella koristenapilla. Muuten myssystä tuli langanriittävyyssyistä alkuperäistä Karpaloa matalampi versio, muodoltaan ehkä pykälän verran enemmän baskeri kuin pipo. Loppujen lopuksi pieni säätäminen mallin ja lankojen kanssa tuotti aika hauskannäköisen lopputuloksen. Ainakin jos tykkää pinkistä. Sinivalkoinen reunus tasoittaa ainakin omasta mielestäni mukavasti voimakkaan pinkkiä väriä ja tekee sen  minun silmääni paremmin sopivammaksi kuin mitä yksivärinen pinkki olisi.


Kun sanoin tarvitsevani n. 15-20 g Bambu-lankaa saadakseni Karpalon valmiiksi, Virpi ujutti minulle ovelasti reilut 70 g jämälankojaan. Niitähän siis jäi vielä toisenkin myssyn verran - tai melkein. Tein niistä reunasta aloitettavan Spiraalimyssyn, ja kuinka ollakaan, Virpin jämät ottivat ja loppuivat juuri päälaella pari senttiä ennen päättelyä. Tästä uhkasi siis tulla neulojan ikiliikkuja, sillä ehdin jo kysellä Virpiltä lisää kyseistä valkoista Bambua. Onneksi kuitenkin kaivelin myös omaa jämälankalaatikkoani, ja löysinkin n. 4 g nysän samaa sinistä Bambua, jolla sain myssyn valmiiksi. 

Pattern: Spiraalimyssy. Yarn: Novita Bambu (270m/100g). Yardage: 52 g/ 140 m. Needles: 3,0 mm.
Viime aikoina olen kerännyt Harppulahkossamme osakseni sekä kiitosta että vahingoniloista naurua neuloessani enemmän kavereiden langanjämiä kuin omiani. Lankavaraston pienentäminen sujuu hieman nihkeästi, vielä kun sorruin ostamaan Kristalta lisää petroolinsinistä Drops Muskatia. Sorry kaverit kuitenkin, kamalan morkkiksen ansiosta aion parantaa tapani ja keskittyä tämän jälkeen omiin lankoihini. Aikuisten oikeasti.

5 kommenttia:

  1. Kauniita myssyjä! Olet mukavasti saanut lankajämiä tuhottua, jos ei omia niin kavereiden:)

    VastaaPoista
  2. Hihi, en sa mittää...
    Paitsi että toi Butterfly on muutes nätti!

    VastaaPoista
  3. Kivoja myssyjä! Erityisesti mun Bambujämistä neulotut.... ;) Ei vaan toi perhospipo on kaunis, kuvan laadusta huolimatta!

    VastaaPoista
  4. Kyllä komeita myssyjä. Varsinkin tuo eka on hurmaava!

    VastaaPoista
  5. Tarttis varmaan tutustua noihin vinkkaamiisi myssyohjeisiin, josko minäkin joskus jonkun myssyn saisin aikaiseksi, vaikka olen sillä osastolla aika surkea. Kiitos avusta lankavarastoni supistamisessa =)

    VastaaPoista